En ollu ihlan rippikouluikäinkää silloi kun kapina ol. Nälkä hätöitti taloissakii, viljaa kun ol viety pakko-otil. Jauhoi ol vähä, puunkuorii otettii ja kuivattii ja vietii myllyy. Koivunkuortakii otettii, mut jäkälää ei meilläpäi siel Parolas käytetty. Ruokavaroi ol pilettävä piilos mettänperäl, ettei jäänny ihlan ilman. Isä vei rukihii ja jauhoi kauvas mettää, puutynnyris ne ol peitettyyn.
Yks kerta ol joukko niit punasii, ne tul Hermun Vihtoorilt pyytää hevoist kyytii. Isä ei ollu kykenevänää lähtemää, se 0] olevanaa jalkavaivai eikä voinnu lähtä vaikka ne vaati. Mie olin sellai rohkia, neljäntoist vanha, olen -04 syntynny. Isän ol oikiastaa vaan annettava min lähtä kun ne vaati. Ja isält ne ois ehkä ottannukkii hevosen ja männy mänöjää, mut lapselt ne ei ottannu hevoist pois.
Mie läksin kyytii, roskakärrit neljäpyöräset ol miehii täytee. Kun tultii Tuohkottii, kylän keskustaa, niin kaupan eles ne käy pois, läksvät er suuntii. Niillen esmies män kauppaa ja osti punaist lettinauhaa kaks metrii ja anto minu palkaks. Ne miehet läks jokahii niikun eriksee, mut ol ne kaik männy yhtee taloo ja lämmittivät saunan. Ne rupes kylpömää mut silloi tul valkoset ja tappelu alko. Ei kerinnykkää kaik kylpöä, tappelemaa vaan ol käytävä.
Mie kun siint keskikyläst läksin kotiipäi Parolaa, niin matka toppaantukii puolesvälis. Miehii tul tientäylelt, ne otti hevoist suupielest kii ja käskvät min lähtä kyytii. Ne käänsvät vaan hevosen, mie tein epii, estelin, mut lähtii vaan. Niit ol niin paljo, ei kaik mahtunnu kärrii. Mut ketkä heikompii ol ne tul kärrii, kun ol jalat rikki männy kävelles, mistä ast lie tullu, valkosiihan ne ol. Toiset siin kävel peräs ja tultii taas kylän keskee.
Se joka ol upseer se män kauppaa ja osti kaks metrii valkoist lettinauhaa ja anto minu palkaks. Siit ne sano että nyt ei enään tarvi kääntyä, vaikka mikä joukko tuliis vastaa. Ja sanovat ettei huol sanoa ketä olet kyylinny. Enkä mie niille valkosillekkaa ollu sanonnu mistä kyylist mie tulin. Olin mie sevverran etevä etten sanonnu. Kotoon ne ol jo ollu huolissaa, kun ol männy aikaa niin paljo. Ne ol räknänny aikaa hevoselle vaan sen yhlen kyylin verran. Voivat ne olla hyvillää kun tulin viimmenää kotii.
Siint tappelust tuotii haavottunnehii siskoi taloo Pässilää. Niit makas pitkil lattiaa, iso tupa ihlan täytee. (se talo vietii myöhempää Maunolle palokunnantaloks mut on jo purattu.) Miekii olin auttamas niit haavottunnehii, olin rohkia luonnoltai. Valkoset asu monta päivää siin Pässiläs. Herra, se upseer, ajo ratsu]l sinne ja tänne. Se ol huomannu että minul ol syylii paljo. Kerta lähtessää se käski että tul siit ulos kum mie tulen takas. Se kun tul siit ajastaa niin sen ratsu ol valkoses vaahlos paikotellen, niikun hevoi nyt tulee vaahtohoo kun kovaa viiletetää. Se upseer otti minuu kälest ja vei hevosee luo ja min käsii pyhittii siihin hevosen vaahtoo. Ja upseer sano että nyt et pes käsiäns niin kauvalle että se vaahto kuivaa. Tais ne syylät lähtä ihlan huomaamata pois.
Molemmat lettinauhat tul pilettyy, punaset ja valkoset. Ne ol koko leviää nauhaa kumpakii, mie annon niist nuoremmille siskoilleinkii, kolme-, neljäkymment senttii kummallekkii. Kestävät kyytpalkat ne ol. Ja tulpahan molemmat armeijat tasapuolisest kyylitettyy.
Kertonut HILJA KOUKI
Tuohikotin kylävihko 1991
Tiedon keruu: Valkealan kansalaisopisto / Tuohikotin perinnepiiri
Painatus: Valkealan kansalaisopisto, Valkealan kulttuuri- ja kotiseutulautakunta