Tuohikotin koulun kohdalla on patsas, johon on kirjoitettu: "Täällä tapahtui Tuohikotin taistelu 29.4.1918. Siunattu olkoon muisto urhojen, jotka kalliin veriuhrin isänmaan vapauden lunnaiksi antoivat". Toinen muistomerkki tästä taistelusta on "Punaisten hauta" VPK:n talon takana. Muisto-. kivessä on teksti: "Vakaumuksensa puolesta kaatuneet".
Alkutilanne
Huhtikuun lopulla 1918 alkoi valkoisen Savon armeijan hyökkäys etelään. Mäntyharjun rintaman kohdalla se tapahtui kolmea tietä: lännessä Vuohijärven länsipuolta Siikakosken suuntaan, keskustassa rataa pitkin ja idässä Tuohikotin kautta. Eino Kukkolan kertoman mukaan punaisia oli Tuohikotissa noin 300, joista lähes puolet pakeni tai oli määrätty irtautumaan jo ennen taistelua tai sen kestäessä niin, että taistelussa oli enää noin 175 miestä. Punaisten päällikkönä toimi Sylvester Niveri Penttilän kylästä, esikunta oli Lanttan talossa nykyisen osuuskaupan paikalla. Punaisia oli majoitettuna Lanttan taloon, Mikontaloon, Jaakkolaan, Niverin Tokkolaan, Suurellemäelle ja VPK:n talolle. Punaisten mukana kerrottiin olleen ainakin kolme virolaista Suurellamäellä. Lanttan talossa oli myös sotavarusteiden jakopaikka. Varusteet menivät kuitenkin huonosti kaupaksi, koska miehet arvelivat olevan samantekevää, mitä on päällä jos kaatuu. Kuormastoa oli Suurenmäen talossa, muun muassa kivääreitä ja patruunoita.
Päivää ennen taistelua sunnuntaina 28.4. oli (punaisten keskuudessa jännittyneisyyttä ja taistelun odotusta. Mäntyharjun suunnalta tuotua karjaakin oli evakuoitu jo edellisenä päivänä Kirjokiven kartanon navettaan. Savitaipaleen tien suunnassa punaiset olivat havainneet valkoisten ratsunmiehiä partioimassa, mutta pitivät sitä vain härnäyksenä. Punaisten yleinen käsitys oli, etteivät valkoiset hyökkäisi maanantaina 29.4. ainakaan valoisaan aikaan. Punaisten asemat olivat Selänpää-Tuohikotti -tien pohjoispuolella rinteen päällä. Ketju ylsi hautausmaan takaa tien suunnassa itään katkaisten Mäntyharjun tien ennen Tuuvankiveä kaartaen siitä loivasti Savitaipaleen tien poikki. Punaisten asemia oli myös Rauhalan, Uutelan ja Suurenmäen maastoissa. Punaisilla oli kaksi kolmen tuuman tykkiä, joista toinen kirkonmäellä (Pajamäki nykyisen neuvola-postitoimiston takana), toinen joidenkin tietojen mukaan ainakin jossain vaiheessa Pyöriälässä Sinisalon talon vastapäisellä mäellä. Lisäksi oli konekiväärejä eli kuularuiskuja.
Taistelun kulku
Luutnantti, sittemmin kapteeni Spärella oli valkoisista johdettavanaan Etelä-Savon eli entisen Mikkelin pataljoonan kaikki kolme vanhaa komppaniaa: Mikkelin, Kouvolan ja Mäntyharjun komppaniat sekä eräs Sysmän komppania. Reservinä oli 150 Uudenmaan rakuunaa jalkamiehinä. Pataljoonalla oli kahdeksan konekivääriä. Punaisten voimat arvioi Späre 1400 uieheksi. Eräs punaisten komppanian päällikkö, joka myöhemmin joutui valkoisten käsiin, oli ilmoittanut heitä olleen taistelussa noin 450. Punaiset odottivat hyökkäystä valitseWissaan ja varustamissaan asemissa, maahan kaivetuissa kuopissa, joita oli kymmenen metrin välein. Maasto Mäntyharjun tiellä ja sen itäpuolella on loivasti Tuohikottiin kohoavaa harvahkoa metsää kasvavaa kangasta. Tien länsipuolella on miltei aukea, pehmeähkö suo, Vaarsuo.
Aamulla 29. päivänä eteni Spären pataljoona Parolasta. Päästyään kosketuksiin vihollisen kanssa se levittäytyi ketjuun ja aloitti hyökkäyksen. Taisteluryhmitys oli seuraava: Uloimpana idässä oli Sysmän komppania ja sen jatkona länteen Mikkelin kKonppania. Mäntyharjun tien kummallakin puolella oli kaksi komppaniaa. Ketju pääsi noin 250 metrin päähän vihollisesta, kun ensimmäinen laukaus noin kello 10 pamahti. Ketju syöksyi lähemmäksi ja pääsi aivan lähelle kuoppia, mihin punaisten murhaava tuli jähmetti sen tuntikausiksi. Mäntyharjun ja Kouvolan komppaniat olivat päässeet hitaammin etenemään ja ketjun läntinen siipi oli jäänyt jälkeen. Näiden komppaniain ketjut olivat Mäntyharjun tiestä alkaen lyhyen matkan kovalla maalla, sitten äsken mainitulla suolla, jota punaiset korkeammasta maastosta ja konekivääritulellaan hallitsivat. Varsinkin Mäntyharjun komppania kärsi suuria menetyksiä. Rivit harvenivat yhä ja ammukset alkoivat loppua.
Lopputulos
Reservi komennettiin taisteluun ja päättäväisellä hyökkäyksellä murtui punaisten vastus. Monet olivat pureutuneet kuoppiinsa niin, ettei heitä voitu tavoittaa kuin käsikranaatein. Perääntyessään punaiset sytyttivät varastonaan käyttämänsä Lanttan maaja kauppatalorakennuksen tuleen. Palon sytytti Mattilan kalliolla saamansa käskyn perusteella Valtolasta kotoisin ollut noin 18-vuotias poika, jota kutsuttiin "Marja-Lonniksi'", sillä oikea nimi ei ollut tiedossa. Hän ajoi polkupyörällä kaupalle, valeli huoneiston tapetit ja makasiinin sytytysnesteellä ja sytytti palamaan. Paluumatkalla koulun kohdalla joku valkoinen ampui häntä päähän. Henki meni, mutta tehtävä tuli suoritetuksi.
Punaisten vetäytyminen alkoi kohta taistelun alettua siten, että osa ketjusta ampui ja osa vetäytyi, näin vuorotellen. Valkoiset tulittivat pakenevia punaisia, perääntyminen johti joukot hajalleen ja yksittäisiksi karkaamisiksi etelän suuntaan. Punaiset eivät kyenneet evakuoimaan kaikkia haavoittuneitaan. Tuohikotin taistelu kesti viisi tuntia. Paikallinen väestö oli piilossa perunakuopissa tai navetoissa, jonne olivat etukäteen varanneet ruokaa ja vaatteita.
Valkoisten menetykset olivat 98 riveistä poistunutta, joista noin 30 paikalla kaatunutta ja siis noin 70 haavoittunutta. Punaisten tappiot lienevät olleet yhtä suuret, tuskin suuremmat. Suurimmat tappiot tulivat Savitaipaleen tien suunnassa juuri irtautumisvaiheessa. Taistelukentälle jäl punaisilta 33 kaatunutta, jotka haudattiin "punaisten hautaan". Tämä hauta kaivettiin myöhemmin auki ja vainajista yhdeksän voitiin tunnistaa ja siirtää muualle haudattavaksi. Loput 24 ovat edelleen samassa yhteishaudassa.
Lyhennelmä MARKKU KOLAN esitelmästä 16.8.1988 Tuohirannassa: Haastattelut : Elina Mauno, Eino Kukkola, Nestori Niveri; Tapio Lantta.